Arvostelu: Doria etsimässä ~ Finding Dory (2016)

 DORIA ETSIMÄSSÄ

Ohjaus: Andrew Stanton, Angus MacLane

Pääosissa: Ellen DeGeneres, Albert Brooks, Ed O'Neill, Kaitlin Olson, Hayden Rolence, Ty Burrell, Diane Ketaon, Eugene Levy

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 37min

Doria etsimässä kuulostaa jo nimensä puolesta sellaiselta jatko-osalta, joka ei voisi millään oikeuttaa olemassaoloaan. Päätin silti suhtautua siihen mahdollisimman avoimin mielin, sillä ikinähän ei tiedä jos saa positiivisesti yllättyäkin...

Ensimmäisestä elokuvasta tuttu lyhyen muistin omaava Dori päättää lähteä etsimään vanhempiaan Marlin ja Nemo apunaan. Matka on kuitenkin mutkikas eikä Dorin huono lähimuisti auta asiaa yhtään...

Ihan ensimmäisenä on pakko todeta, että yllätyin, kuinka sujuvasti elokuva jatkaa edellisen leffan tarinaa vuoden päästä siitä, mihin viimeksi jäätiin. Aiemmin olen pitänyt Doria aika ärsyttävänä hahmona, mutta tässä osassa huomasin pitäväni hänestä huomattavasti enemmän. Ja koska tarina kietoutuu tiukasti hänen ympärille, tulee häntä katsojana kannustettua kovasti. Marlin ja Nemo saavat sopivasti sivussa omaa ruutuaikaansa, mutta eivät onneksi vie liikaa huomiota. 

Matkan varrella uusia tuttavuuksia ovat mm. mustekala Hank, valashai Destiny sekä maitovalas Bailey. Hank oli sivuhahmoista ehdottomasti suosikkini, sillä hänessä oli tietynlaista sympaattista persoonaa, vaikka hänen luottamustaan aluksi katsojana hieman epäili. Destiny on hauska ja myös oikein sympaattinen toveri, joka meinaa altaassa uida koko ajan päin seinää. Bailey oli aluksi ihan toimiva hahmo, mutta valitettavasti hän tarjoaa loppupuolella filmin heikoimmat huumorihetket. Muuten hahmot ovat pääasiassa pidettäviä, etenkin Dorin ja Hankin välistä yhteistyötä oli erittäin mielenkiintoista seurata.

Juonellisesti Doria etsimässä on aika ennalta-arvattava, mutta toisaalta se osasi muutamassa kohtaa kyllä yllättääkin minut. Yhdessä kohtaa huomasin jopa hieman liikuttuvani, mikä kertoo että tunnepuoleltaan leffa on oikein onnistunut. Ihan samaa ei voi sanoa jännityspuolesta, minkä ensimmäinen osa hoiti huomattavasti paremmin. Reilu puolet leffasta on erittäin sujuvaa ja viihdyttävää seikkailua sopivasti täynnä huumoria, mutta viimeisessä kolmanneksessa taso harmillisesti laskee. Etenkin kun tarinaan vedetään mukaan rekka, niin homma menee auttamattomasti yli hilseen. Muutenkin loppuosuus alkaa tuntua jopa yllättävän pitkäveteiseltä, ja katsojana toivoo että leffa loppuisi jo. Sitten kun itse lopetukseen päästään, jättää elokuva kyllä oikein positiivisen fiiliksen, enkä oikeastaan panisi pahakseni jos tämän joskus uudelleenkin katsoisi. 

Visuaalisesti kyseessä on tietty erittäin hieno teos, ja tuntuu että vesi näyttää jopa realistisemmalta kuin ykkösosassa.

Doria etsimässä onnistui ennakkoluuloja aiheuttavasta nimestään huolimatta yllättämään minut positiivisesti, ja viihdyin sen ääressä oikein hyvin. Se itse asiassa tietyllä tapaa jopa ylitti odotukseni. Vaikka juoni oli hieman ennalta-arvattava, jaksoi se pitää minut hyvin otteessan, sillä hahmot ja huumori olivat sitä tuttua Pixar-laatua. Ihan samaa ei voi sanoa loppuosuudesta, jossa mukaan vedetään yliampuvalta tuntuva juonikuvio rekkoineen, ja sen aikana ehtii pitkästyä jonkin verran. Edellisen osan jännitystä jää tämä leffa tunnelmastaan kaipaamaan, mutta yllättävän liikuttava se osaa kuitenkin olla. Suosikkieni joukkoon Doria etsimässä ei toki Pixarilta yllä, mutta ei se ainakaan ihan pohjalle kyllä joudu.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Nemoa etsimässä ~ Finding Nemo (2003)

 NEMOA ETSIMÄSSÄ

Ohjaus: Andrew Stanton, Lee Unkrich

Pääosissa: Albert Brooks, Ellen DeGeneres, Alexander Gould, Willem Dafoe, Brad Garrett, Allison Janney, Austin Pendleton, Stephen Root

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 40min

Olen nähnyt Nemoa etsimässä muistaakseni kerran lapsena, joten muistikuvat siitä olivat hyvin hatarat kun jotain vuosi sitten katsastin sen uudelleen. Nyt olikin aika palailla kalojen seikkailun ääreen ennen kuin katson sen jatko-osan Doria etsimässä.

Nemoa etsimässä-elokuvan päähenkilönä toimii vuokkokala-isä Marlin. Hänen vaimonsa ja lähes kaikki jälkeläisensä menehtyivät ikävässä hyökkäyksessä. Ainoastaan yksi lapsista, Nemo, selvisi. Sen vuoksi Marlin kohtelee poikaansa hyvin ylisuojelevaisella tavalla, mikä väistämättä johtaa Nemon kapinointiin. Pian Nemo joutuukin ihmisen saaliiksi, ja Marlin lähtee etsimään häntä.

Matkallaan Marlin kohtaa Dorin, joka aikoo auttaa häntä Nemon etsimisessä. Dorista seuraa kuitenkin sekä hyvää että huonoa, sillä hän kärsii lyhyestä muistista ja käyttäytyy välillä tosi lapsellisesti. Dori on aina ollut omaan makuuni aika ärsyttävä, ja sitä hän nyt kolmannellakin katselukerralla oli. Välillä hänen huumorinsa ei nimittäin uppoa minuun yhtään, kun taas jotkut toilailut ovat ihan huvittavia. Marlin sen sijaan on oikein hyvin luotu isähahmo, sillä hän käy läpi hahmokehitystä oppiessaan, että liika huolehtiminen poikaansa kohtaan tietää vain hallaa. Tietynlaista tilaa hänen pitäisi nimittäin osata antaa Nemolle. Nemo itsessään on myös pidettävä hahmo, vaikkakaan ei ihan yhtä mieleenpainuva kuin hänen isänsä. Monia muitakin hahmoja on leffa pullollaan, kuten kilpikonnia, haita ja pelikaaneja. Ihmishahmojen puolelta tutuksi tulee hammaslääkäri ja ilkeä tyttö Klaara.

Juoneltaan Nemoa etsimässä on hyvin yksinkertainen, mutta tarjoaa sopivassa määrin jännitystä. Parasta antia leffassa ovat ehdottomasti sen merenalaiset visuaalisuudet, joita silmät katsovat ilolla. Jotain tarinasta, tunnepuolesta ja huumorista on kuitenkin mielestäni aina tuntunut jäävän hieman puuttumaan. Elokuva kyllä tempaisee mukaansa, mutta minun ei oikein tule sitä juuri Pixarin kokoelmasta katsottua ilman maratonia. Toisin sanoen se tietynlainen kiintymys minulla tähän puuttuu. Ehkä jos filmillä olisi nostalgia-arvoa, pitäisin siitä enemmän. Toisaalta en usko sen olevan ainoa syy, sillä ihan ilman nostalgiavaikutustakin pidän paljon esim. Rottatouillesta. Ehkäpä Nemoa etsimässä-elokuvan hahmot ja tarina eivät vain lumoa minua samalla tavalla kuin muut Pixarit.

On elokuvassa silti ehdottomasti paljon hyvää, ja se viihdyttää kyllä alusta loppuun asti. Marlinin hahmoon on helppo samaistua, vaikka aluksi hänen ylihuolehtivainen luonne saattaa tuntua ärsyttävältä. Lisäksi on mielenkiintoista seurata tarinaa välillä Nemon näkökulmasta, kun tämä on hammaslääkärin sieppaamana akvaariossa. Siellä hän tutustuu muihin akvaariokaloihin, ja yhdessä he suunnittelevat pakoa. Parhaimmat naurut sainkin kohtauksessa, jossa he pistävät actionia kehiin ja hammaslääkärin huoneessa on todellinen katastrofi meneillään.

Kokonaisuudessaan Nemoa etsimässä on todella hyvä ja toimiva animaatioseikkailu, mutta se ei vain jostain syystä ole muodostunut minulle yhtä tärkeäksi kuin moni muu Pixar-leffa. Elokuva on kyllä yleisesti ottaen yksi suosituimmista Pixar-klassikoista, mutta itse en sen faneihin valitettavasti kuulu. Leffan tarina ja hahmot eivät vain lumoa minua samalla tavalla kuin vaikkapa Toy Storyt. Taattua ja viihdyttävää laatua leffa silti Pixarilta ehdottomasti on.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Autot, Autot 2 ja Autot 3

Taas iski jonkin sortin laiskuus, kun en jaksa tehdä yksittäisiä arvosteluja. Toisaalta syynä on myöskin se, että kaksi näistä elokuvista olivat yksinkertaisesti niin mielenkiinnottomia, että en niistä paljoa tekstiä saisi aikaan. Arvostelussa olisi siis Pixarin Autot, Autot 2 ja Autot 3. Vaikka Top 10 Pixarin elokuvat listassa annoin sellaista vaikutelmaa, etten katsoisi ei-nähtyjä Pixareita (Autot trilogia, Doria etsimässä, Monsterit yliopisto) läpi, niin nyt tuli asiaan muutos. Olen saanut kunnon asenteen ja innon tehdä Pixar-maratonia. Edelliset kuukaudet ja oikeastaan melkeinpä kokonaiset kaksi vuotta olen enemmänkin keskittynyt läpikäymään disney-klassikkoja, ja siinä hommassa olenkin jo reippaasti edennyt. (Disney-klassikoista minulla onkin enää katsomatta Fantasia 2000, Kolme Caballeroa, Melody time ja Aivan villit, joista viimeisimmän näkemistä en todellakaan odota innolla...) Mutta sitten itse asiaan...

AUTOT (2006)

Tarinan keskiössä seurataan kilpa-auto Salama McQueenia, joka joutuu Kaliforniaan matkatessaan eksyksiin kuljetusrekkansa Maken kyydistä. Tarinan pointtina on Salaman kasvaminen egoilijasta paremmaksi persoonaksi. 

Olen muistaakseni nähnyt Autot-elokuvan ehkä kerran lapsena, mutta en siitä silloin innostunut yhtä paljoa kuin pikkuveljeni. Sen sijaan muistan pitäneeni kovasti Autot-PS-pelistä, joka olikin paljon kovempi tapaus. Nyt aikuisen silmin tämä leffa oli kuitenkin yllättävän kelpo. Aluksi kilpa-autojen egoilu ja esittely sun muu oli aika luotaantyöntävää, mutta Syylari Cityssä homman rauhoittuessa huomasin seuraavani elokuvaa aidosti kiinnostuneena. Mitään isoja tunteita ei leffa minussa kuitenkaan lopulta herättänyt, eikä sen huumori ja juoni ole samaa laadullista tasoa kuin monissa muissa Pixarin leffoissa. Aivot narikkaan filminä Autot kuitenkin toimii hyvin, kunhan sen maailman epäloogisuuksia ei pysähtele miettimään. Hieman turhan pitkitetty leffa mielestäni oli, eli kesto olisi voinut kyllä olla vähän lyhyempi. Pikkupojille tämä on varmaan aikalailla must-see, ja heillehän tämä on ensisijaisesti suunnattukin.

AUTOT 2&3 (2011, 2017)

Siinä missä ensimmäinen leffa yllätti minut positiivisesti, niin jatko-osat olivat aivan tajuttoman mielenkiinnottomia. Kaksi uutta inhokki-Pixar-elokuvaani nämä ehdottomasti ovat, niin tuskallista niiden katsominen oli. Huonompi oli ehdottomasti kuitenkin Autot 2, joka ei ollut mitään muuta kuin sekoilua ilman ihmeempää juonta. Kolmososassa taas...hehheh, en edes muista mikä sen juoni oli. Niin latteita näiden kahden leffan tarinat ja hahmot olivat, että niiden katsomisen olisi aivan hyvin voinut jättää väliin. Toisaalta into katsoa kaikki Pixarit läpi on sen verran kova, että pakkohan se on... Mutta joo, eipä minulla ole oikeasti paljoa mitään sanottavaa näistä. Kumpikaan ei viihdyttänyt minua millään lailla, en tiedä oliko esim. huumori liian lapsellista vai missä mättäsi näin pahasti. Todellista rimanalitusta kyllä Pixarilta. Varmaankin pikkupojille (ja toki joillekin muillekin) saattavat toimia, mutta valitettavasti minulle kumpikaan filmi ei toiminut yhtään. Uudelleen niitä ei onneksi ole pakko katsoa, huh...

Ps. Toivon hartaasti, että Doria etsimässä ja Monsterit yliopisto olisivat parempia jatko-osia kuin nämä Autot 2&3. Aion niiden yhteydessä katsoa ykkösosatkin kertauksen vuoksi läpi, ja saatan tehdä tupla-arvostelut kummastakin ykkös- ja kakkososasta. Tavoitteena olisi sitten jossain vaiheessa rankata kaikki Pixar-elokuvat järjestykseen...

Kuvat: www.wikipedia.com

Arvostelu: Lilo ja Stitch ~ Lilo and Stitch (2002)

 LILO JA STITCH

Ohjaus: Dean DeBlois, Chris Sanders

Pääosissa: Daveigh Chase, Chris Sanders, Tia Carrere, David Ogden Stiers, Kevin McDonald, Ving Rhames, Zoe Caldwell, Jason Scott Lee

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 25min

Lilo ja Stitch ei ole lainkaan lapsuudestani tuttu elokuva, mutta muistelisin kyllä nähneeni siitä joskus mainoksia. Katsoin elokuvan ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten, ja sitä on sittemmin ainakin pariin otteeseen tullut vilkuiltua läpi. 

Elokuva alkaa siitä, kun avaruudesta karannut koe-eläin 626 karkaa ja löytää tiensä maapallolle. Häntä jahtaamaan lähtevät 626:n luonut Jumba sekä maapallon asiantuntija Pleakly. 626 päätyy sattumusten seurauksena koiratarhaan.

Tarinan varsinainen päähenkilö on kuitenkin pieni tyttö Lilo, jolla on perheenä ainoastaan isosisko Nani. Pian he saavat kuitenkin yhden perheenjäsenen lisää, kun Lilo valitsee itselleen koiratarhasta lemmikiksi 626:n ja nimeää tämän Stitchiksi.

Merkittävin ero moniin muihin disney-klassikoihin Lilo ja Stitchissä on sen realistinen kuvaus perheestä iloineen ja suruineen, vaikka avaruusolentoja mukana onkin. Päähenkilö Lilo on erinomaisesti kirjoitettu lapsi, sillä hänen käyttäytyminen mukailee niin realistisesti sitä, miltä oikeassakin elämässä "rikkinäisessä" perheessä eläminen voi tuntua ja kuinka sillä on vaikutusta häneen. Nani taas on huolehtivainen isosisko, jonka suhde Liloon on myöskin luotu hyvin todenmukaisesti ylä- ja alamäkineen mutta silti lämminhenkisesti. Erityisesti sydän meinaa sulaa aina, kun puheeksi tulee ohana, mikä tarkoittaa perhettä. 

Stitch on enimmäkseen aika ilkikurisen oloinen avaruusolio, sillä hän olisi valmis tuhoamaan lähes kaiken ympäriltään. Merkittävin asia, mikä tuo Stitchin käyttäytymiseen muutoksen, on hänen löytämänsä kirja Ruma ankanpoikanen, jonka tarinaan Stitch näyttää suloisesti pystyvän samaistumaan. Stitchiä jahtaavat Jumba ja Pleakly tuovat muutamia hauskoja tilanteita esille hölmöyksillään, vaikka heitä voisikin aluksi pitää pahoina tyyppeinä. Muita keskeisiä hahmoja ovat vielä sosiaalityöntekijä Kobra sekä Naniin ihastunut David.

Tarinaltaan Lilo ja Stitch osaa olla jopa yllättävän syvällinen, koska sen teemana pyörivät ystävyys ja perhe, jotka on esitetty hyvin todenmukaisella tavalla. Elokuvan esittämiin tilanteisiin ja hahmoihin voi siis katsojana jopa pystyä samaistumaan. Kaksi ensimmäistä kolmannesta ovat mielestäni ehdottomasti erinomaista luokkaa, mutta sen jälkeen leffan taso hieman harmillisesti laskee. Lopussa turhan pitkäksi venytetty avaruuskohellus nimittäin ei oikein tunnu sopivan kokonaisuuteen, ja sen aikana ehtii hieman kyllästyä. Onneksi itse lopetus on kuitenkin oivasti toteutettu, ja elokuvasta jää kyllä enimmäkseen oikein hyvä fiilis.

Animaatiotyyliltään elokuva poikkeaa mukavasti muista klassikoista erityisesti mitä hahmodesigniin tulee. Monissa disney-elokuvissa on tottunut, että naiset esitetään välillä jopa langanlaihoina, mutta Lilo ja Stitchissä hahmot ovat huomattavasti normaalivartaloisempia ja siten todenmukaisempia. Värimaailma on ihanan rikas ja välittää Havaijilaista tunnelmaa onnistuneesti katsojalle. Myös soundtrack on erittäin hyvin onnistunut, vaikka musikaali elokuva ei olekaan. Etenkin aloituslaulu He Mele No Lilo sekä surfauslaulu Hawaiian Roller Coaster Ride jäivät minulla mieleen.

Lilo ja Stitch on erittäin hyvä disney-klassikko, joka tarjoaa monenlaisia tunteita katsojalle laidasta laitaan koettavaksi. Tarjolla on myös jopa yllättävää syvyyttä perhe- ja ystävyysteeman ansiosta, joihin voi samaistua. Hahmot, etenkin Lilo, ovat hyvin realistisesti kirjoitettuja, ja aluksi hieman riiviömäisen Stitchin hahmokehitystä on suloista seurata. Lopun avaruuskohelluksen olisi voinut aivan hyvin poistaa tai ainakin tehdä lyhyemmäksi, sillä se valitettavasti hieman laskee elokuvan muuten erinomaista tasoa. Hyvän ja koskettavan fiiliksen Lilo ja Stitch onnistuu siitä huolimatta jättämään, ja tulen katsomaan sen mielelläni vielä useastikin uudelleen.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com

Arvostelu: Aarreplaneetta ~ Treasure Planet (2002)

 AARREPLANEETTA

Ohjaus: Ron Clements, John Musker

Pääosissa: Roscoe Lee Browne, Corey Burton, Dane A. Davis, Joseph Gordon-Levitt, Tony Jay, Austin Majors, Patrick McGoohan, Michael McShane, Laurie Metcalf, Brian Murray, David Hyde Pierce, Martin Short, Emma Thompson, Michael Wincott

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1h 35min

Katsoin Aarreplaneetan ensimmäisen kerran viime kesänä, ja tuolloin se tuntui melko sekavalta. Nyt päätin antaa sille avoimin mielin uuden mahdollisuuden toivoen, että se avautuisi minulle paremmin...

Päähenkilönä toimii teini-ikäinen Jim Hawkins, joka on lapsesta asti haaveillut kapteeni Filtin aarteesta, josta hän on lukenut tarinoita. Hänen äitinsä mukaan ne ovat kuitenkin vain satua, mutta pian selviää että kyseinen taru on ihan totta. Pian alkaakin avaruusseikkailu, kun Jim saa käsiinsä aarteen etsimiseen tarvittavan kartan, ja hän lähtee kapteeni Amelian johdolla matkaan.

Jim on hyvin inhimillisenä esitetty nuori mies, johon voi katsojana jopa pystyä samaistumaan. Hän vaikuttaa aluksi tahallaan vaikeuksiin hakeutuvalta teiniltä, mutta avaruusmatkan edetessä hahmoa syvennetään hienosti. Jimillä ei ole kovin eheä perhe, vaikka hänellä rakastava äiti onkin. Hänen isänsä on lähtenyt ajat sitten lätkimään, joten Jim onkin tavallaan kasvanut ilman kunnollista isää. Parhaiten Jimin hahmo syvenee tämän tutustuessa kyborgi John Silveriin, joka opettaa tälle monia asioita lentävällä laivalla. Myöskin yhdessä vaiheessa kuultava laulu I'm still here tuo tunnetta Jimin hahmoon, ja se onkin ainoa laulu joka leffassa kuullaan. I'm still here onnistui nyt toisella katselukerralla yllättämään minut väkevyydellään ja sai minut jopa ihan liikuttumaan, mikä tuo minun silmissäni automaattisesti lisäpisteitä elokuvalle!

John Silver on helposti elokuvan mielenkiintoisin hahmo, sillä hän ei olekaan mikään perus mustavalkoisen paha disney-pahis. Aarreplaneetta tuo ehdottomasti tällä yllättävän moniulotteisella hahmolla piristävää vaihtelua verrattuna muihin disney-klassikoihin. Hänen ja Jimin välisen ystävyyden kehittymistä onkin mielenkiintoista seurata, ja vaikka hahmot tuntuvat kiintyvän toisiinsa, ei kaikki suju ihan mutkitta ja helposti. 

Harmillisesti muut hahmot kuin Jim ja Silver jäävät aika etäisiksi. Kapteeni Amelia ja tähän ihastuva tohtori Doppler jäivät minulla Jimin äidin ohella helpoiten mieleen kiinnostavuutensa vuoksi, miksi onkin harmi että kyseiset hahmot eivät saaneet enemmän ruutuaikaa. Itse Aarreplaneetassa tavataan myös robotti B.E.N., joka on ilmiselvästi lapsikatsojille tarkoitettu huumorihahmo, sillä ainakin minun makuuni hän tuntui enimmäkseen ärsyttävältä. Jimin ns. sidekickinä toimii Morfi, joka on jokin avaruustahman kokkare (?). 

Kuten alussa mainitsin, Aarreplaneetta tuntui ensimmäisellä katselukerralla aika sekavalta elokuvalta. Luulen sen johtuvan siitä, että odotin juonen puolesta enemmän seikkailumaista meininkiä, mutta nyt toisella katselukerralla huomasin, että elokuva onkin enemmän kasvutarina. Itse aarrejahti ei ole pääpointtina, vaan Jimin hahmon käsittely ja syventäminen sekä hänen suhteensa John Silveriin. Hieman samoja ongelmia silti tuntui yhä uusintakatselullakin olevan läsnä, ja niistä isoin on mielestäni elokuvan rytmitys ja jo aikaisemmin mainitsemani sivuhahmojen etäiseksi jääminen. Hieman sujuvampaa ja tiiviimpää kerrontaa leffa jää siis mielestäni kaipaamaan, ja joitakin hahmoja olisi voitu syventää vähän enemmän. 

Animaatiotyyliltään elokuva on oikein tyylikäs, sillä se yhdistelee hienosti sekä 2- että 3D-animaatiota. Ulkoasultaan kyseessä on siis oikein taattua disney-laatua, vaikka aluksi piirroshahmojen seasta erottuva 3D-animaatio pistää jonkin verran silmään. 

Aarreplaneetta on muutamista rytmitysongelmistaan ja hieman etäisiksi jäävistä sivuhahmoistaan huolimatta todella toimiva disney-klassikko. Kyseessä ei ole mikään perinteinen toiminnallinen seikkailu, vaan elokuva asettaakin keskiöönsä tiukasti päähenkilö Jimin kasvutarinan. Sen kautta filmi tarjoaa jopa yllättävänkin liikuttavia hetkiä, ja ainakin itselläni oli mennä tippa linssiin I'm still here-laulun sekä lopetuksen aikana. Jimiin ystävystyvä John Silver tukee leffan teemaa mainiosti, ja muutenkin Silver on pitkästä aikaa piristävän erilainen ja moniulotteinen hahmo verrattuna disneyn perinteisempiin hyviksiin ja pahiksiin. Huumoria olisi ehkä voinut olla enemmän upotettuna tarinaan, mutta muutoin tunnepuolella Aarreplaneetta toimii hyvin. Suosittelenkin ehdottomasti antamaan Aarreplaneetalle mahdollisuuden, sillä kyseessä on yksi eniten varjoon jääneistä disney-klassikoista.

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.animationscreencaps.com