Arvostelu: American Beauty (1999)

 AMERICAN BEAUTY

Ohjaus: Sam Mendes

Pääosissa: Kevin Spacey, Annette Bening, Thora Birch, Wes Bentley, Mena Suvari, Peter Gallagher, Allison Janney, Chris Cooper

Genre: draama

Kesto: 2h 2min

Katsoin American Beautyn ensimmäisen kerran teini-ikäisenä monta vuotta sitten, ja silloin pidin sitä vain hyvin outona elokuvana. Uudelleenkatsastus alkoikin olla jo paikallaan, ja se todellakin kannatti. Onkin hassua, kuinka mielipide joidenkin leffojen kohdalla voi muuttua paljonkin toisella katselukerralla.

American Beautyn päähenkilönä on keski-ikäinen mies Lester Burnham, joka vaikuttaa seksuaalisesti turhautuneelta sekä läpeensä kyllästyneeltä tylsään elämäänsä. Hänen ja vaimonsa Carolynin välinen avioliitto on tuntunut olevan silkkaa kulissia jo pitkän ajan, eikä välit ainoaan tyttäreen Janeenkaan kovin läheiset ole. Pian kuitenkin uusi elämänhalu Lesterissä herää, kun hän tapaa Janen kauniin ja itsevarman luokkakaverin Angelan, josta hän alkaa nähdä seksuaalisia fantasioita.

Tarinan hahmot ovat kaikki todella mahtavasti luotuja ja kiinnostavia, sillä jokaisella tuntuu olevan oma elämänsuunta hieman hukassa, ja että se pitäisi etsiä uudelleen. Sitä kautta draama onnistuu vaikuttamaan katsojaan todella vahvasti. Erityisesti Lesterin ja Carolynin tyttären Janen sekä tähän tutustuva poika Ricky erottuvat sivuhahmoista mielenkiintoisten tarinan kaariensa vuoksi. Myöskin Lesterin silmiä miellyttävä kaunotar Angela tuo omalla persoonallaan maustetta mukaan, ollessaan niin kovasti itseään täynnä ulkokuorensa takia. Se pistääkin miettimään, että mitä kyseinen hahmo sitten lopulta sisimmässään on, ja että ulkokuori ei kerro kaikkea. Kontrastia tähän tuo ulkoapäin varsin tavalliselta tytöltä näyttävä Jane, mutta joka Rickyn silmissä vaikuttaa kuitenkin hyvin kiinnostavalta, jättäen tämän varjoon jopa itseään kehuvan Angelan.

Myös komedialliset hetket ovat erinomaisesti onnistuneita, ja elokuvaa katsoessa saa todellakin monet kerrat nauraa! Erityisesti Lesterin kautta kuultavat useat dialogit osuvat täydellisesti nappiin. Huumorista huolimatta tunnelma osaa silti myös vakavoitua tarpeen tullen, ja muutamaan otteeseen tavoitetaan ihan koskettaviakin hetkiä. Itse tarina taas osaa olla jopa yllättävänkin ennalta-arvaamaton, etenkin erästä lopussa tapahtuvaa käännettä en osannut odottaa.

Näyttelijöistä erityisesti Lesteriä esittävää Kevin Spaceyä on kyllä pakko kehua, niin erinomaisesti hän rooliinsa eläytyy! Myös Carolynia näyttelevä Annette Bening hoiti hommansa mahtavasti.

American Beauty on erinomainen elokuva, omasta mielestäni suorastaan jopa mestariteos, ja uudelleenkatselun jälkeen se pääsi kyllä suosikkielokuvieni joukkoon! Erinomaisesti luotujen hahmojen sekä mahtavien näyttelijöiden ansiosta draama ja komedia toimivat täydellisesti tasapainotellen toisiaan. Useilta nauruilta on mahdotonta välttyä, mutta silti myös niitä hieman vakavampiakin hetkiä tarina tarjoaa. Jos tämän leffan katsominen vielä uupuu, niin suosittelen kyllä antamaan sille mahdollisuuden!

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.imdb.com

Arvostelu: Cruella (2021)

 CRUELLA

Ohjaus: Craig Gillespie

Pääosissa: Emma Stone, Emma Thompson, Joel Fry, Paul Walter Hauser, John McCrea, Emily Beecham, Mark Strong, Kayvan Novak, Kirby Howell-Baptiste

Genre: draama, komedia

Kesto: 2h 14min

Cruella on Disneyn uusin remake-elokuva piirretystä, ja sen saapumista Disneyplussaan onkin tullut jo odoteltua! Ihan remake-versioksi tosin sitä ei ehkä voisi sanoa, sillä se ei juurikaan kunnolla pohjaudu 101 Dalmatialaista-disney-klassikkoon, vaan se kertoo pahiksen syntytarinan. Hieman Pahatar-viboja siis tästä ehti kyllä saada, sillä siinäkin pahis on pääosassa.

Päähenkilönä toimii tyttö nimeltä Estella, joka jo lapsena omaa lahjakkuuksia muotiin liittyen, ja hän haluaisikin aikuisena ryhtyä muotisuunnittelijaksi. Lapsena hän menetti äitinsä ikävän onnettomuuden vuoksi ja jäi orvoksi. Estella lyöttäytyi kuitenkin yhteen kahden pojan, Jasperin ja Horacen, kanssa, ja yhdessä he hankkivat elantonsa varastamalla. Aikuisena Estella yrittää tähdätä kohti muotisuunnittelijan uraa, ja pian hän sen mahdollisuuden saakin herättämällä Paronittaren huomion taidoillaan.

Estellan lapsuus kuvataan melko lyhyesti, mutta siitä saa silti kaiken tarvittavan irti. Hahmolla vaikuttaisi olevan tavallaan kaksi puolta: toinen pyrkii olemaan äidin neuvoja noudattava kiltti tyttö, kun taas toinen puoli haluaisi olla rajumpi ja jopa pahimmillaan kostonhimoinen. Estellan muuttumista Cruellaksi kuvataan erittäin mielenkiintoisella tavalla tämän taustatarinan ja yllättävänkin ennalta-arvaamattoman tarinan avulla. Muut hahmot tuovat omalla tavallaan oivaa maustetta mukaan, erityisesti Estellan/Cruellan antagonistiksi päätyvä Paronitar on aivan mahtavasti onnistunut tapaus. 

Voi, kuinka sainkaan yllättyä! Cruella edustaa ehdottomasti Disneyn live action sovitusten parhaimmistoa, sillä se ei yritäkään olla vain vaisu kopio piirretystä, vaan on ihan oma tarinansa elokuvan roistosta. Vaikka aikoinaan myös Pahatar yllätti minut ihan positiivisesti, jätti sen ohuet sivuhahmot ja ennalta-arvattava juoni minut hieman kylmäksi. Disney tuntuukin ottaneen opiksi, sillä Cruellassa kaikilla keskeisillä hahmoilla on kunnolla luonnetta ja tarkkaan mietitty rooli, ja tarinaan on todella panostettu. Nimittäin täysin ennalta-arvattava leffa ei todellakaan ollut, etenkin eräs käänne tuli minulle aivan puskista. Muutenkin on kokonaisuus erittäin viihdyttävä, onnistuen olemaan samaan aikaan sekä hauska, jännittävä että nokkela.

Näyttelijäsuoritukset ovat myös oikein onnistuneita, mitään moitittavaa siltä saralta ei löydy. Erityisesti itse Cruellaa esittävä Emma Stone sekä Paronitarta näyttelevä Emma Thompson ovat elokuvan todelliset tähdet.

Tiivistettynä Cruella on erinomainen live action sovitus 101 Dalmatialaista-elokuvan pahiksesta. Tarina onnistuu olemaan yllättävänkin ennalta-arvaamaton ja nokkela, ja viihdyttävyyttä entisestään nostaa mainio huumori sekä sopiva jännityksen tuntu. Hahmot ovat kaikki hämmästyttävän onnistuneita tapauksia, ja heitä esittävät näyttelijät vetävät roolinsa mahtavasti. Tämä leffa kilpailee kyllä tällä hetkellä ykkössijasta Risto Reipas ja Nalle Puhin kanssa, kun Disneyn remake-versio-suosikeistani puhutaan...

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.wikipedia.com, www.imdb.com, www.pinterest.com

Suosikkianimaatiohahmoni: Taeko - Eilisen kuiskaus

Kaikilla on varmasti ainakin yksi suosikkihahmo jostain animaatioelokuvasta, joka on tehnyt jollain tapaa vaikutuksen. Hahmo saattaa olla sellainen, jota ihailee paljon tai johon samaistuu parhaiten. Itseäni kaikista eniten on säväyttänyt Eilisen kuiskauksen Taeko. Miksi?

Ensinnäkin leffa on vahvasti henkilödraama, eli kaikki tapahtumat kietoutuvat hyvin tiukasti Taekon ympärille. Sen ansiosta katsoja tuntee väistämättä sympatiaa häntä kohtaan koko elokuvan ajan, vaikka hänen luonteessa toki huonot puolensa onkin. Ja siksi minä niin pidän hänestä! Hänessä on vallan mainioita piirteitä positiiviselta puolelta kuten innostuneisuutta, mutta myös niitä negatiivisia piirteitä kuten nirsoutta ruoan suhteen (nyt tarkoitan enemmän siis nimenomaan Taekon lapsiversiota). Ja se on vain mielestäni hyvä, sillä ilman huonoja puolia häneen olisi hankala samaistua. 

Ja mistä luonteensa lisäksi Taekon lapsiversiossa ehdottomasti pidän, on hänen monet erilaiset ilmeet elokuvan aikana. Ihailen sitä, kuinka yksityiskohtaisesti hänen visuaaliseen tunteiden ilmaisuun on panostettu! Löytyy mm. surullista, närkästynyttä ja haaveilevaa ilmettä:

Taekon monet ilmeet pitkin leffaa ovat aivan mielettömän upeaa seurattavaa, sillä tunteet niiden kautta välittyvät hyvin voimakkaasti. Etenkin tuo ylimpänä oleva surullinen ilme saa aina minutkin hyvin surulliseksi!

Monille Studio Ghibliltä se tutuin ohjaaja on Hayao Miyazaki, ja Isao Takahatalta tunnetuin leffa tuppaa olemaan aikalailla Tulikärpästen hauta. Onkin harmi, että Takahata tuntuu jääneen jonkin verran Miyazakin varjoon. Oma henkilökohtainen suosikkini Isao Takahatalta on ehdottomasti Eilisen kuiskaus, vaikka Tulikärpästen haudasta ja Prinsessa Kaguyan tarusta myös paljon pidän. Siinä missä Miyazaki keskittyy fantasian ja realismin sekoittamiseen keskenään, on Takahata luonut enemmän realismiin painottuvia filmejä. Vaikka voisi ajatella, että miksi animoida realismia, niin olisiko lopputulos oikeasti yhtä vahva näyteltynä? Visuaalinen kerronta on esim. juuri Eilisen kuiskauksessa todella vahvasti läsnä, kuten liittämistäni gifeistä huomaakin. En usko, että oikealla ihmisellä saataisiin yhtä eloisia ilmeitä aikaiseksi. Ja aina live action leffoissa huolena on se, että homma kaatuisi heikon näyttelytyön vuoksi. 

Eilisen kuiskaus sisältää muutenkin paljon Taekon "mielensisäisiä" kohtauksia, jotka tavallaan näyttävät fantasiamaisilta, mutta eivät sitä oikeasti ole. Kolmanneksi alin gif kuvailee Taekon haaveilua kylpyläreissuun liittyen, ja sen aikana hänen ympärille ilmestyy kukkia. Toinen hyvä esimerkki voisi olla kohtaus, jossa Taeko lähtee lentoon kokiessaan ensi-ihastuksen tunteita vatsassaan:

Lapsuuden kuvauksissa punainen väri on selkeästi avainasemassa. Taekolla on punainen hiuspinni, punaiset kengät, punainen hame, punainen reppu, ja hänen takkinsa hihatkin ovat punaiset. Lisää huomioita visuaalisesta ilmeestä löytyy mielenkiintoisesta Youtube-videosta: The Visual Style of Past & Present - Only Yesterday.

Eilisen kuiskauksessa lapsuus- ja aikuisosiot eroavat toisistaan todella paljon: lapsuusosioissa värit ovat pastellimaisia ja taustoissa on akvarellimaisuutta, kun taas aikuisosioissa animaatio on ns. "realistisempaa". Taekon aikuisversio taas on mielestäni jopa hyvin erilaisesti animoitu hahmo Ghibliltä, sillä häneltä löytyy poskikorostuksia, tehden hänestä "realistisen" näköisen:

Entä sitten aikuisen Taekon luonne? Se yhdistyy mielestäni hyvin saumattomasti lapsiversion kanssa. Se tietynlainen haaveilevuus on hänestä kuitenkin hieman kadonnut, koska no, ihmisethän kasvavat ja muuttuvat. Elämäntilanne, jossa hän mietiskelee mitä oikeasti haluaa, tuo myös paljon samaistumisen varaa katsojalle, etenkin jos sattuu samassa ikäluokassa pyörimään. Sitä kautta elokuva mielestäni juuri saavuttaakin sen täydellisyyden: sen kanssa voi katsojana pystyä resonoimaan nostalgian ja elämäntilanteen kautta. 

Kylläpä nyt meni hyvin deepiksi setiksi, mutta tätä oli yksinkertaisesti aivan super kiva kirjoittaa. Ehkä taidan sitäkin kautta samaistua Taekoon, että olemme molemmat pohdiskelevaa tyyppiä. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon tätä leffaa rakastan!

Gifien ja kuvien lähteet: www.pinterest.com, https://giphy.com/explore/only-yesterday, https://michaelthereviewer.com/2021/03/13/only-yesterday-review/

Top 10 romanttiset Disney laulut

Tällä kertaa teki mieli mietiskellä, mitkä ovat mielestäni parhaimmat romanttiset Disney laulut. Niitä valitessa minulle merkitsi pitkälti kohtausten tunnelma ja tietenkin se, kuinka kovasti kyseisestä laulusta pidän. Lisäsin niihin Youtube-linkit, eli voit halutessasi kuunnella niitä klikkaamalla laulun nimeä.

10. MA BELLE EVANGELINE

(Prinsessa ja sammakko)

9. ONCE UPON A DREAM

(Prinsessa Ruusunen)

8. BELLA NOTTE

(Kaunotar ja Kulkuri)

7. I SEE THE LIGHT

(Kaksin karkuteillä)

6. LOVE

(Robin Hood)

5. LOVE WILL FIND A WAY

(Leijonakuningas 2)

4. IF I NEVER KNEW YOU

(Pocahontas)

3. SO THIS IS LOVE

(Tuhkimo)

2. A WHOLE NEW WORLD

(Aladdin)

1. TALE AS OLD AS TIME

(Kaunotar ja hirviö)

...numero ykkönen oli minulle itsestäänselvyys jo ennen listan tekemistä. :)

Mitkä romanttiset Disney laulut ovat teidän suosikkejanne?

Edit: 19.2.2023

Kuvat: www.animationscreencaps.com

Koulukiusaaminen: oma tarinani

Tämä postaus tulee poikkeamaan paljon muista teksteistä, sillä blogissani painotan animaatioita ja elokuvia, mutta halusin kuitenkin avautua omasta menneisyydestäni liittyen koulukiusaamiseen. Sellaisia avautumiskirjoituksia itse lukeneena olen huomannut, että ne tuovat yllättävänkin paljon vertaistukea jos on itse kokenut jotain vastaavanlaista, joten miksenpä itsekin asiasta jonkin verran kirjoittelisi. Samalla tietynlainen asian sanoiksi purkaminen ja ulos päästäminen näyttää sen, että kyllä mullakin oma sisäinen ääni on vaikka melko hiljainen tyttö koulussa olen aina ollutkin.

Minua ei ole koskaan fyysisesti paria poikkeusta lukuunottamatta kiusattu, mutta henkisesti kylläkin. Ja yleensä se on ollut aina syrjimistä eli piilokiusaamista. Ensimmäiset kokemukset ulkopuolelle jättämisestä muistan päiväkodista, jossa tyttöjen kesken tapahtui jo vahvaa ryhmittäytymistä - eli sain jo silloin sellaisen kuvan, että en ole hierarkiassa samalla korkeudella kuin toiset tytöt. Yksi hyvä kaveri minulla päiväkodissa kyllä onneksi kuitenkin oli, ja vietimmekin usein aikaa kahdestaan, eli ilmeisesti häntäkään ei suvaittu muiden tyttöjen joukkoon. Koulun alettua jäinkin ikävöimään kyseistä kaveria, sillä jäin jatkuvasti luokallani ulkopuolelle. Muistan, kun eräs luokkalaiseni jopa ihan sanoi mulle suoraan, että älä oo meidän kanssa. Kerran taisin opettajalle yrittää kertoa että kukaan ei ole mun kanssa, mutta muistaakseni hän vain totesi että mun pitäisi enemmän itse yrittää mennä muiden joukkoon. No, eipä se yrittäminen paljoa auttanut, kun en sisään vain millään päässyt. 

Toisen luokan jälkeen vaihdoin koulua musiikkiluokalle siirtymisen vuoksi, ja vaikka meitä oppilaita oli yhteensä paljon (tyttöjä enemmistö), niin silti en saanut sieltä kuin yhden hyvän ystävän, jonka kanssa olen vieläkin yhteyksissä. Hänet kuitenkin hyväksyttiin joukkoon paremmin kuin minut, joten vietin todella paljon välitunneilla aikaa yksin. Muistan, että menin usein yhden pienrakennuksen taakse jossa ei ollut ketään, jotta saisin olla "yksin yksin", enkä joutuisi olemaan väkijoukossa yksin. Pelkästään hiljaista ei kiusaaminen ollut, vaan ihan sanallistakin. Kaikkea en ala tässä luettelemaan, mutta ainakin kerran sain kuulla että melkein kukaan ei tykkää musta. Ai vittu kun se satutti. Satutti niin kovaa että aloin silloin välitunnilla koulussa itkeä. Opettaja puuttui kyllä asiaan, mutta eipä se syrjiminen mihinkään päin muuttunut. Ja eräs tyttö koko tuon ala-asteen ja yläasteenkin ajan aukoi mulle päätä asiasta jos toisestakin, ja sekin sai mut kerran kääntymään opettajan puoleen. Opettaja vain totesi puuttuvansa asiaan jossain vaiheessa, mutta sitä ei ikinä tapahtunut. Ilmeisesti kyseinen tyttö oli niin äänekäs että oli jopa ihan opettajan yläpuolella. 

Ja kyseisessä koulussa ainoastaan luokkalaiset eivät satuttaneet mua, vaan myös opettajani. Opettajakin voi ikävä kyllä olla koulukiusaaja, ja sellaisen olen joutunut läpikäymään. Hän huusi enemmän nimenomaan meille hiljaisemmille oppilaille ja hyvin pienistä syistä, kuten esimerkiksi unohduksista. Muistan ainakin yhden kerran, kun sain ihan kovalla työllä taistella kyyneliä vastaan opettajan huutaessa mulle. Mutta vielä pahemmin hän mun mielestä kohteli erästä poikaa, joka oli tosi kiltti ja hiljainen, ja tunsin oloni aina todella pahaksi kun hän kuritti poikaa ilman kunnon syytä, empaattinen ihminen kun olen kuitenkin aina ollut. Sydän löi kyllä todella lujaa aina kun opettaja käyttäytyi agressiivisesti, ja voin ihan myöntää silloin lapsena pelänneeni häntä. 

Yläasteella opettaja/luokanvalvoja tietenkin onneksi vaihtui, ja tuntuikin kuin iso kivi olisi pudonnut niskalta pois. Harmillisesti aikalailla samat luokkalaiset kuitenkin oli yhä rinnalla, ja sama ulkopuolelle jättäminen jatkui. Itse asiassa syrjiminen tuntui vielä pahemmalta ehkä siksi, että hyvä ystäväni ei jatkanut samassa koulussa eri paikkakunnalle muuttamisen vuoksi, joten en voinut turvautua häneen enää ollenkaan. Muistan ainakin kaksi tilannetta, jolloin kiusaaminen ahdisti niin kovasti, että menin koulussa vessaan itkemään, koska niitä kyyneliä oli yksinkertaisesti niin vaikea pidätellä. 

Yläasteen loputtua katkaisin välit kolmeen tyttöön, jotka kiusasivat mua kaikista eniten, ja joiden kanssa olinkin melkein koko yläasteen ajan yhdessä. Sen jälkeen tuntui helpottavalta kun sain aloittaa lukiossa muihin tutustumisen ihan puhtaalta pohjalta, ja sain kuin sainkin muutamia kavereita. Aluksi sitä ei meinannut uskoa, että mun seura kelpaa jollekulle, koska siihen asti oli ajatellut, että itsessä on jotain vikaa. Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että jos sua kiusataan, niin ei se vika ole sussa vaan kiusaajassa. Mutta sen kaiken helvetin keskellä sitä ei osaa ajatella niin. Onneksi olen sen kaiken kuitenkin kestänyt enkä murtunut liikaa, ja jälkeenpäin olen osannut ajatella, että se kaikki on vain vahvistanut mua. Ja että on oikeasti ihmisiä, jotka hyväksyy mut sellaisena kuin olen ja välittävät musta. Itsetunto oli peruskoulussa mulla ihan nollassa, mutta ylöspäin olen onneksi sen jälkeen aina pala palalta päässyt kipuamaan.

Jos olet kiusattu tai olet ollut kiusattu, muista aina että vika ei ole sussa, ja että sulla ja sun tunteilla on oikeasti väliä! Ja jos olet kiusaaja tai olet ollut kiusaaja: ei ketään saa kohdella kuinka tahansa edes hiljaisella tavalla, koska se oikeasti satuttaa paljon ja jättää ikuiset jäljet. Ne haavat kyllä jälkeenpäin paranee, mutta arvet jää. 

Ja jos teillä lukijoilla on ajatuksia mielenpäällä joita haluatte jakaa aiheeseen liittyen (esim. omia kokemuksia), niin kommenttikenttään saa kyllä kirjoittaa! :)