Arvostelu: Poika ja haikara ~ Kimi-tachi wa Dô Ikiru ka (2023)

POIKA JA HAIKARA

Ohjaus: Hayao Miyazaki

Pääosissa: Soma Santoki, Masaki Suda, Takuya Kimura

Genre: seikkailu, draama

Kesto: 2h 4min

Hayao Miyazakin uusinta teosta Poika ja haikara on Ghiblin fanit saaneet odotella jo hyvän tovin kuin kuuta nousevaa. Suunnitteluvaiheessa leffa kulki nimellä How do you live?, eli mitä sen japaninkielinen nimi tarkoittaa suoraan käännettynä englanniksi. Elokuva perustuu löyhästi samannimiseen romaaniin, jonka on kirjoittanut Genzaburô Yoshino. Miyazaki teki filmistä myös osittain omaelämäkerrallisen pohjautuen omaan lapsuuteensa.

Nuori poika Mahito on menettänyt oikean äitinsä sodassa, ja nyt hänen uusi elämänsä on alkamassa uusi äiti rinnalla. Perhe muuttaa eri asuinalueelle asumaan, ja sieltä Mahito löytää pian erikoisen tornin. Myös eräs haikara vaikuttaa hyvin erikoiselta, ja tämä myös vaikuttaisi liittyvän torniin jollakin tavalla. Myöhemmin hänen äitipuolensa Natsuko katoaa oletettavasti torniin, ja Mahito päättää hakea hänet takaisin. Siitä sitten alkaakin seikkailu...

Poika ja haikarassa on alusta loppuun asti havaittavissa tuttuja Miyazaki-elementtejä. Jo heti alussa omituisesti käyttäytyvä, puhekyvyn omaava haikara on hyvä esimerkki tästä. Fantasiamaailmassa erityisesti valkoiset oliot nimeltä "Warawara" tuovat mieleen Kodamat Prinsessa Mononokesta. Sotaisat kohtaukset taas muistuttavat vahvasti Liikkuvasta linnasta ja Tuuli nousee -elokuvasta. Aivan yhtä vaikuttava ei fantasiamaailma kuitenkaan tällä kertaa onnistu olemaan, ja joudun leffan muultakin osalta myöntämään, että Miyazaki on pystynyt kyllä parempaankin...

Juonen lähtökohta ja leffan idea ovat loistavia, joten seikkailuun lähtee katsojana innolla mukaan. Aluksi suorastaan rasittavalta kiusankappaleelta vaikuttava haikara päätyy lopulta mainioksi hepuksi. Hän toimii Mahiton oppaana tämän päätyessä elämän ja kuoleman väliseen maailmaan. Muita merkittäviä hahmoja ovat Mahiton isä, Natsuko ja tornin rakentanut isosetä. Fantasiamaailmassa tutuiksi tulee myös yliluonnollisia kykyjä omaava Himi ja inhottavilta vaikuttavat papukaijat.

Tarina kulkee suhteellisen verkkaisesti eteenpäin, vaikka hieman jännittävämpiäkin kohtauksia sekaan mahtuu. Ajoittain kyseinen verkkaisuus pääsee valitettavasti tuntumaan, ja katsojana saattaa helposti odottaa jotain vauhdikkaampaa tapahtuvan. Miyazakin leffat ovat toisaalta usein toimineet loistavasti myös ilman vauhtia, koska niiden juoni, hahmot ja tunnelma ovat olleet se pääasiallinen koukku. Tällä kertaa tuntuu, että hahmoista olisi toivonut saavan vähän enemmän irti. Erityisesti Mahiton ja tämän oikean äidin välistä suhdetta olisin toivonut näytettävän enemmän, ja toki miksei myös hänen suhdettaan Natsukoon. Melko etäisiksi jäävien hahmojen vuoksi se syvin koskettavuus jää puuttumaan. Myöskään juoni ei onnistunut täysin tyydyttämään, sillä se ei tuntunut aivan kuroutuvan kasaan järkevällä tavalla, minkä seurauksena kokonaisuus näyttäytyy melko sekavana. Tämän vuoksi lopetus jättää harmillisesti tunteen, että ihan kuin jotain merkityksellistä olisi vielä jäänyt puuttumaan.

Jos vanhempana mietityttää leffan soveltuvuus lapsikatsojille, niin sanoisin, että k12 -ikäraja on ihan kohdillaan. Sen verran jännittäviä ja rajuja kohtauksia on lopulta luvassa, vaikka ei millekään Prinsessa Mononoken väkivaltaisuustasolle tässä mennäkään.

Tiivistettynä Poika ja haikara on jälleen kerran fantasiantäyteinen seikkailu Miyazakilta, josta varmasti jokainen Ghiblifani pystyy edes jollain tasolla nauttimaan. Itseeni elokuva ei lopulta tehnyt kovin isoa vaikutusta, vaikka toivoin niin tapahtuvan. Hahmot ja juoni eivät tuntuneet tällä kertaa yhtä hiotuilta ja syvällisiltä kuin Miyazakin aiemmissa teoksissa. Mitenkään huono elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja se onnistuu kyllä suurimmaksi osaksi pitämään otteessaan ja viihdyttämään hyvin. Tähän mennessä tämä teos on kuitenkin omissa kirjoissani herran ohjauksista valitettavasti se heikoin...

Tässä päivitetty listani Hayao Miyazakin elokuvista: Top 12 Hayao Miyazakin elokuvat

Elokuvan tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com

Top 4 Satoshi Konin elokuvat

Blogistani löytyy jo melko monta top-listaa animeleffoista, mutta huomasin, että Satoshi Konin leffoja en ole vielä laittanut paremmuusjärjestykseen. (Myöskin Mamoru Hosodan elokuvista voisi kai joskus tehdä top-listan...) Ihan jo senkin kunniaksi halusin tehdä tämän postauksen, sillä tässä kuussa herran kuolemasta tulee kuluneeksi 13 vuotta. 

Satoshi Kon (1963-2010) oli yksiä merkittävimpiä animeohjaajia, ja hänen teokset ovatkin mielestäni helposti yksiä laadukkaimpia kun japanilaisista animaatioista puhutaan. Onkin sääli, että mies menehtyi turhan aikaisin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea muuta ihmeellistä hän vielä olisi saanut aikaan.

Satoshi Konilta löytyy neljä kokopitkää leffaa: Perfect Blue (1997), Millennium Actress (2001), Tokyo Godfathers (2003) ja Paprika (2006). Kon on tehnyt myös Memories (1995) -elokuvaan yhden kolmesta osiosta, Magnetic Rose. Konin käden jäljen kyseisessä tarinassa todella huomaa, sillä siinä ilmenee hyvin vahvasti illuusioilla leikitteleminen. Ja kyseinen episodi on ehdottomasti suosikkini Memories -leffasta. 

Memories: Magnetic Rose

Konin elokuvissa usein todellisuus ja illuusio sekoittuvat keskenään, eikä katsojana voi olla varma, mikä on totta ja mikä ei. Myös Paranoia Agent (2004) -sarja on ilmeisesti hyvin psykologinen tarinaltaan. Sitä minun ei ole tullut kuitenkaan katsottua alusta loppuun asti, sillä jään aina samaan jaksoon jumiin... Ehkä joskus sarjalle voisi antaa vielä kolmannen mahdollisuuden. Tai voi myös olla, että kyseiseen teokseen en vain oikein pääse sisälle. Paranoia Agent on kuitenkin yleisesti hyvin pidetty anime, joten kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti antaa sille mahdollisuus. 

Konin oli tarkoitus ohjata Dreaming Machine -niminen anime-elokuva ennen menehtymistään. Harmillisesti kyseinen teos jäi kesken, ja IMDb:n mukaan elokuva ehti valmistua arviolta 40% verran. Studio Madhousella olisi kuitenkin ilmeisesti tarkoitus viedä Dreaming Machinen projekti loppuun, tietysti Konin alkuperäisen näkemyksen mukaisesti. Saa nähdä, tapahtuuko kyseinen seikka vielä joskus vai ei...

Dreaming Machine

No mikä on sitten paras ja mikä heikoin Satoshi Konin elokuva? Makukysymyksiähän nämä aina ovat. Tässä kuitenkin kaikki herran neljä leffaa paremmuusjärjestyksessä...

4. TOKYO GODFATHERS

Tokyo Godfathers on ehdottomasti Konin elokuvista kaikista kevyin ja huumoripainotteisin. Se on myöskin ainoa teos, jossa ei ole hitusenkaan verran surrealismia tai ihmismielen käsittelyä mukana. Tarina kertoo kadulla elelevästä köyhästä trioporukasta, joka sattumoisin löytää roskaläjien seasta vauvan. Siispä sympaattinen vaikkakin oikutteleva kolmikko ryhtyy etsimään pienokaisen vanhempia. Mukaan mahtuu runsaasti hauskoja hetkiä, draamaa ja hieman jännitystäkin. Koen tarinan viimeisen kolmanneksen kuitenkin melko sekavaksi, mikä on isoin syy siihen, että leffa on viimeisellä sijalla. Jouluelokuvana Tokyo Godfathers ajaa asiansa kuitenkin mainiosti, ja siitä saa oikein hyvän mielen.

3. PAPRIKA

Paprika on Konin viimeinen elokuva ennen hänen menehtymistään. Ja erittäin hyvän paketin hän sai kyllä aikaan! Tarina kertoo Dr. Atsukosta, jolla on unimaailmassa alter ego nimeltä Paprika. Unia hallitseva DC-minilaite varastetaan, ja niinpä Atsuko ja etsivä Konakawa ryhtyvät selvittelemään johtolankoja saadakseen roiston kiinni. Paprikassa on oikein koukuttava juoni, mielenkiintoisia hahmoja ja animaatiotyyli on ihanan värikästä. Kirsikkana kakun päälle on tietysti surrealismi, mikä tekee leffasta erittäin kiehtovan. Ja Susumu Hirasawan luoma soundtrack on kerrassaan mahtavaa kuunneltavaa. Mielenkiintoisena faktana mainittakoon se, että Christopher Nolan on ottanut elokuvasta inspiraatiota Inceptioniin (2010).

2. MILLENNIUM ACTRESS

Millennium Actress on Konin töistä ehdottomasti kaikista koskettavin ja ehkäpä samaistuttavin. Tai ainakin päähenkilönä toimiva Chyoko tuntuu jotenkin kaikista inhimillisimmältä verrattuna muihin protagonisteihin. Tässä leffassa on hyvin vahvasti mukana ihmismielen käsittelyä, kuten seuraavassakin teoksessa. Tarinassa seurataan Chyokon näyttelijäuran kehittymistä, ja kuinka hän etsiskelee yhä miestä, jonka hän nuorena tapasi. Surrealismi ilmenee tässä leffassa sillä tavoin, että katsojana ei voi olla varma, ovatko tapahtumat totta vai pelkästään elokuvien otoksia. Kokonaisuudessaan kyseessä on oikein kiehtova ja koukuttava teos, jonka kruunaa tässäkin tapauksessa Susumu Hirasawan kaunis musiikki.

1. PERFECT BLUE

Perfect Blue on Konin teoksista ehdottomasti kaikista eeppisin! Onkin aika uskomatonta, että vieläpä ihan ensimmäinen kokopitkä leffa onnistuu olemaan ohjaajan töistä paras. Päähenkilönä seurataan Mima Kirigoea, joka jättää popidoliuran taakse ja ryhtyy näyttelijäksi. Kun hän ryhtyy tekemään radikaaleja muutoksia elämässään, alkaa hänen "täydellinen", puhtaampi versionsa kummittelemaan hänelle. Julkisuudessa olemisessa on myös huonot puolensa, sillä eräs hullu fani vaikuttaisi vainoavan Mimaa. Tarinan edetessä sukelletaan yhä syvemmälle päähenkilön mielen järkkymiseen, ja jossain kohtaa alkaa olemaan hyvin epäselvää, mikä on totta ja mikä ei. 

Perfect Blue on mielestäni ehdoton "must-see", ja se onkin yksiä parhaimpia näkemiäni animeleffoja. Elokuva olisi myös suositeltavaa katsoa uudelleen (kuten oikeastaan myös Paprika ja Millennium Actress), koska tällöin se avautuu katsojalle paremmin. Soundtrack on tässäkin leffassa aivan huippua ja sopii ahdistavaan tunnelmaan loistavasti.

Paprikan tavoin tästäkin leffasta on otettu myöhemmin inspiraatiota, ja sen voi huomata Darren Aronofskyn Black Swanista (2010). Unelmien sielunmessussa (2000) on myös yksi kohtaus, joka on ottanut Perfect Bluen samaisesta kohtauksesta vaikutteita. Harmi, että kunnon krediittiä Satoshi Konille ei näistä inspiraatioista ole oikein annettu.

Elokuvien tiedot: www.imdb.com

Kuvat: www.imdb.com, www.alternateending.com

Arvostelu: Spider-Man: Across the Spider-Verse (2023)

SPIDER-MAN: ACROSS THE SPIDER-VERSE

Ohjaus: Joaquim Dos Santos, Kemp Powers, Justin K. Thompson

Pääosissa: Shameik Moore, Hailee Steinfeld, Brian Tyree Henry

Genre: animaatio, toiminta, seikkailu

Kesto: 2h 20min

Koska Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia oli kovasti mieleeni, oli sanomattakin selvää, että kiinnostuin sen jatko-osasta. Jatko-osissa on tietysti aina hieman pelkona se, että ne eivät yltäisi samalle tasolle kuin ensimmäinen leffa. Vaikka siis meninkin katsomaan tätä elokuvaa hyvin innoissani, niin yritin pitää odotukseni melko maltillisina.

Miles on ollut hyvän tovin erossa eri ulottuvuuksista kotoisin olevista hämähäkkimieshahmoista ja jatkanut yksin puuhiaan oman ulottuvuutensa Hämähäkkimiehenä. Omituinen uusi antagonisti Spot alkaa vainota New Yorkia, ja Miles yrittääkin parhaansa mukaan hankkiutua mokomasta riesasta eroon. Spot vaikuttaa aluksi vain harmittomalta viholliselta, jonka voittaisi hetkessä. Vähitellen Milesille alkaa kuitenkin paljastua, ettei kyseessä olekaan niin yksinkertainen ja helppo tapaus kuin voisi luulla. Kuvioihin ilmestyy jo leffan alussa Gwen, jota Miles on jo ehtinyt kovasti ikävöidäkin. Gwen vaikuttaa kuitenkin salailevan Milesilta jotain, ja hän aikoo jopa lähteä New Yorkista jättämättä hyvästejä tälle. Miles päättää lähteä tämän perään, ja niin luvassa onkin jälleen uusi seikkailu...

Spider-Man: Across the Spider-Versen tarina nappaa heti mukaansa kiehtovuudellaan, ja jälleen ei voi olla ihastelematta äärimmäisen kaunista animaatiotyyliä. Milesia kannustaa pitkin leffaa onnistumaan, etenkin puolivälissä ilmenevän konfliktin myötä. Spot vaikuttaa tosiaan aluksi vain harmittomalta ja jopa hömelöltä antagonistilta, mutta tämän taustojen hieman avautuessa, alkaa uhkaavuus tulla kunnolla esiin. Spot jää hahmona silti kaipaamaan mielestäni vielä hieman enemmän syvyyttä alleen, mikä toisaalta saattaa korjaantua kolmannessa osassa. 

Sivuhahmot onnistuvat myös miellyttämään jälleen kerran, ja heidän ja Milesin seikkailua seuraa mielellään. Toimintakohtauksia on tällä kertaa huomattavasti enemmän, ja vaikka ne suurimmaksi osaksi toimivat hyvin, alkoi jossain vaiheessa tuntua, että leffalta kaipaisi hieman rauhallisempiakin hetkiä. Lopetus tuntuu melko töksähtävältä, vaikka sen toisaalta ymmärtää, sillä onhan tälle tulossa vielä jatkoa. Kuitenkin jokin piste iin päältä jää puuttumaan, sillä yhtä tyydyttävää lopputulosta ei tällä kertaa ole luvassa toisin kuin viimeksi.

Kokonaisuudessaan paketti jättää hieman kylmemmäksi kuin ensimmäinen osa, vaikka suhteellisen viihdyttävä tarina tälläkin kertaa on kyseessä. Kesto alkaa jossain vaiheessa tuntua, ja tarina olisikin kaivannut jonkin verran tiivistämistä ja tietynlaista napakampaa otetta. Huumori on kuitenkin jälleen kerran osuvaa, mikä on vain plussaa. Tiivistettynä Spider-Man: Across the Spider-Verse ei ihan onnistunut täyttämään odotuksiani, mutta jatkoa saavana kakkososana se hoitaa silti hommansa pääosin mainiosti. Saa nähdä, millainen Spider-Man: Beyond the Spider-Verse tulee olemaan...

Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com

Arvostelu: Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia ~ Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018)

SPIDER-MAN: KOHTI HÄMÄHÄKKIVERSUMIA

Ohjaus: Bob Persichetti, Peter Ramsey, Rodney Rothman

Pääosissa: Shameik Moore, Jake Johnson, Hailee Steinfeld

Genre: animaatio, toiminta, seikkailu

Kesto: 1h 57min

Minulla on jo hyvän tovin ollut aikeissa katsoa vuonna 2018 ilmestynyt Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia, mutta jotenkin sen katsominen on aina lykkääntynyt. Nyt vihdoin olen tämän animoidun hämisleffan katsonut, ja täytyy myöntää että olisin jäänyt paljosta paitsi jos en olisi katsonut tätä. Päätin myös käydä leffateatterissa katsomassa sille ilmestyneen jatko-osan Spider-Man: Across the Spider-Verse, josta  minulla on tulossa arvostelu huomenna.

Miles Morales on tavallinen koulua käyvä nuori, jota kuitenkin eräänä päivänä sattuu puremaan radioaktiivinen hämähäkki. Siispä hänestä tulee Hämähäkkimies. Kyseinen seikka ei kuitenkaan vaikuta käyvän järkeen, sillä ennestään on jo olemassa Hämähäkkimies, Peter Parker. Miles toivookin saavansa neuvoja Peteriltä, sillä hän on aivan hämmentyneenä siitä, mitä hänelle on tapahtumassa. Jo leffan alussa käy kuitenkin niin traagisesti, että Peter menehtyy vihollisen kynsissä. Pahiksena toimiva Kingpin yrittää avata portaalin toiseen ulottuvuuteen, jotta hän saisi edesmenneet vaimonsa ja lapsensa takaisin. Peterin kuoltua, saa Miles tehtäväkseen pysäyttää Kingpinin. Jonkin ajan kuluttua paljastuu, että universumit eivät ole tasapainossa, ja pian Miles kohtaakin monta eri Hämähäkkimiestä, jotka ovat eri ulottuvuuksista. 

Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia on suorastaan fantastinen elokuva! Jo alkumetreillä tarina nappaa mukaansa, ja sarjakuvamainen ja tyylikäs animaatio suorastaan vangitsee katseen ruudulle. Vaikka hämähäkkimiehen tarina on jo monesti kerrottu, onnistuu silti tämä animaatioversio tuomaan uutta maustetta siihen ja olemaan aidosti kiinnostava alusta loppuun asti. Erityisesti mielenkiintoista on nähdä ensimmäistä kertaa Spider-Woman, joka onkin ainoa naispuolisena esiintyvä hämähäkkimieshahmo. Hänen oikea nimi on Gwen, ja hänen ja Milesin välille kehittyy mukava ystävyys ja kenties hieman syvempiäkin tunteita. Hämähäkkimieshahmojen lisäksi tärkeässä roolissa ovat poliisina toimiva Milesin isä ja tietysti Kingpin. Sivuhahmot tukevat tarinaa mainiosti, ja Kingpin on yllättävänkin onnistuneesti luotu antagonisti. 

Itse Miles on päähahmona loistava, eikä hänestä ole tehty kuitenkaan liian samanlaista kuin mitä edellisten hämähäkkimiesleffojen päähenkilöt ovat. Hänen hämähäkkimiesvoimansa myös eroavat jonkin verran muiden kaltaistensa voimista, tehden hänestä mukavalla tavalla joukosta erottuvan. Erityisesti kiehtovana pidän hänen kykyään transformoitua näkymättömäksi.

Kokonaisuudessaan Spider-Man: kohti hämähäkkiversumia yllätti minut erittäin positiivisesti! En olisi uskonut, että vielä jokin uusi hämähäkkimiesfilmatisointi iskisi näin lujaa. Juoni on sopivan napakka, että se jaksaa pitää katsojan otteessaan, ja hahmot ovat myös erittäin hyvin luotuja. Jännitystä ja huumoria riittää kovasti, ja animaatiotyyli on aivan sanoinkuvaamattoman kaunista katseltavaa. Olen hyvin varma, että tätä filmiä tulee oikein mielellään vielä uudelleenkin katsottua! Jos sattuu yhtään hämähäkkimiesleffoista (tai ihan yleisesti supersankarileffoista) pitämään, niin en voi muuta kuin antaa tälle vahvan suosituksen.

Kuvat ja elokuvan tiedot: www.imdb.com

Arvostelu: Ice Age, Matilda ja Nimona

Tuntuu, että jotenkin on päässyt taas hieman vauhtiin kirjoittamisessa, vaikka aluksi sen kanssa hieman takkuilikin. Tekstiäkin tuli sen verran kasaan, että en viitsinyt tähän postaukseen ottaa mukaan kuin kolme elokuvaa. Jos vain aikaa ja motivaatiota riittää, niin lähiaikoina saattaa olla tulossa lisääkin arvosteluja. 

Tällä kertaa arvosteluvuorossa ovat Ice Age, Matilda ja Nimona. 

ICE AGE - jäätikön sankarit (2002)

Ohjaus: Chris Wedge, Carlos Saldanha

Pääosissa: Michael J. Wilson, Michael Berg, Peter Ackerman

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1h 21min

Ice Agessa seurataan Sid-laiskiaista ja Manfred-mammuttia, kun nämä sattumoisin törmäävät toisiinsa. Sid haluaisi palauttaa löytyneen vauvan ihmisille, ja Manfred suostuu vastahakoisesti auttamaan häntä. Messiin ujuttautuu sapelihammastiikeri Diego, jonka aikeet eivät ole kovin puhtoiset. Hän teeskentelee johtavansa Sidin ja Manfredin ihmisten luo, mutta johtaa heitä oikeasti ansaan kohti laumaansa. Seikkailun edetessä hahmot kuitenkin ystävystyvät keskenään, eikä Diegokaan vaikuttaisi jonkin ajan kuluttua niin pahalta kuin mitä aluksi antaa ymmärtää. 

Ice Age oli lapsena yksiä hauskimpia näkemiäni animaatioita, ja yhä sen huumori on hengissä eikä ole kadonnut minnekään. Pääkolmikon seikkailua seuraa mielenkiinnolla yhä aikuisenakin, ja onhan leffalla jo nostalgia-arvoakin. Sid on kolmikosta helposti se vähä-älyisin ja jopa hieman hermoille käyvä, Manfred taas on viisaampi ja melko tiukkapipoinen ja Diego on sellainen kuin jo aiemmin kuvailinkin. Vaikka tosiaan Diego vaikuttaakin aluksi paha-aikeiselta tyypiltä, paljastuu hänestä hyviäkin puolia, ja katsojana huomaa jossain vaiheessa välittävänsä tästäkin hahmosta. Lisämaustetta mukaan tuo hömelö sapelihampainen orava Scrat, joka temppuilee jatkuvasti tammenterhonsa kanssa epäonnisesti.

Ice Age on tiivistettynä yhä todella toimiva koko perheen animaatio. Itse animaatiojälki on jo nähnyt parhaat päivänsä, mutta tarina ja hahmot kantavat leffaa yhä hyvin. Kyseessä on myös helposti niitä hauskimpia animaatioita, sillä leffan aikana saa useasti nauraa! Teokseen on ujutettu myös pari tunteellistakin hetkeä, jotka onnistuvat aidosti koskettamaan.

Matilda ~ Matilda ja lasten kapina (1996)

Ohjaus: Danny DeVito

Pääosissa: Roald Dahl, Nicholas Kazan, Robin Swicord

Genre: komedia, fantasia

Kesto: 1h 38min

Matilda ja lasten kapina kertoo nimensä mukaisesti tytöstä nimeltä Matilda. Hänet adoptoitiin vauvana perheeseen, joka käyttäytyy pitkin leffaa hyvin välinpitämättömästi häntä kohtaan. Matilda on myöskin lopulta hyvin erilainen kuin veljensä ja vanhempansa: siinä missä muu perhe tykkää katsella paljon televisiota, on Matilda hulluna kirjoihin. Hän on itse oppinut lukemaan, kuten myös oppinut huolehtimaan itsestään jo parivuotiaana. Yksin kotona ollessaan Matilda etsii kirjaston ja löytää sitä kautta kirjojen ihanan maailman, johon hän voi uppoutua täysillä, eikä hänen silloin tarvitse tuntea oloaan niin yksinäiseksi. Jonkin ajan kuluttua hänellä on myös kova into aloittaa koulun käynti, ja sieltä tutuiksi tulevat miss Honey, Matildan luokkatoverit ja hirvittävä rehtori miss Trunchbull. Jossain vaiheessa Matilda huomaa, että omaa erikoisia yliluonnollisia kykyjä liikutella esineitä...

Myös Matilda on minulle hyvin nostalginen elokuva, ja sekin toimi yhä loistavasti. Leffan aikana tuntuu suorastaan ärsyttävältä seurata perheen välinpitämätöntä kohtelua tyttöä kohtaan, ja katsojana häntä kannustaa onnistumaan toimissaan. Matilda onkin vastoinkäymisistä huolimatta hyvin reipas lapsi, joka pitää sitkeästi haluamastaan kiinni. Hänelle paljastuvat yliluonnolliset kyvyt tuovat myös kiehtovuutta elokuvaan. Vaikka Matildan perhe esiintyy kurjana, niin onneksi vastapainoa tuo aivan ihana luokanopettaja miss Honey sekä mukavat luokkakaverit. Sen sijaan rehtorina toimiva miss Trunchbull on kauhistuttava ilmestys, jota kaikki lapset pelkäävät. Yhdessä sekä lapset että miss Honey yrittävät selvitä Trunchbullin aiheuttamista kauheuksista, ja Matildan yliluonnolliset kyvyt tulevatkin hyödyksi tässä ja monessa muussakin asiassa leffan aikana.

Matilda on todella hyvä ja kiehtova elokuva, josta koko perhe voi nauttia! Leffassa on toki jonkin verran satumaisia elementtejä nimihahmon yliluonnollisten voimien lisäksi, joiden vuoksi ihan uskottavana tarinaa ei voisi pitää. Kuitenkin leffan ääressä viihtyy oikein hyvin, eikä jännitystä, huumoria ja koskettavuutta jää puuttumaan. Matildasta on tehty myös uudempi versio Matilda: musikaali (2022). Molemmat leffat perustuvat romaaniin nimeltä Matilda, jonka on kirjoittanut Danny DeVito.

Nimona (2023)

Ohjaus: Nick Bruno, Troy Quane

Pääosissa: Robert L. Baird, Lloyd Taylor, Pamela Ribon

Genre: animaatio, seikkailu, toiminta

Kesto: 1h 41min

Nimonassa seurataan ritaria nimeltä Ballister, joka joutuu syytetyksi kuningattaren murhasta. Niinpä Ballister joutuu pakenemaan ja piiloutumaan kaikilta, eikä hän oikein tiedä mitä pitäisi tehdä tilanteen ratkaisemiseksi. Pian hän kuitenkin kohtaa Nimonan, erikoisen muotoaan muuttavan tytön, joka on valmis auttamaan häntä. Tyttö vaikuttaa kuitenkin Ballisterin mielestä aluksi vain rasittavalta kiusankappaleelta, josta hän haluaisi eroon. Jonkin ajan kuluttua yhteistyö alkaa kuitenkin sujua, ja Nimonasta ja tämän menneisyydestä paljastuu paljon kiehtovia ja koskettavia seikkoja. Tarinan edetessä sekä hahmoille että katsojalle myös valkenee, onko pelko hirviöistä ollut todellakin aiheellista vai vain ennakkoluuloja.

Tarinalla kestää hieman käynnistyä kunnolla, mutta jossain vaiheessa epäluuloni sitä kohtaan haihtuivat ilmaan ja olin ihan innolla tarinassa mukana. Nimona on Netflix animaatioelokuvaksi yllättävänkin laadukas, ja uskallan väittää että siitä nauttivat helposti myös aikuiset. Täysin suoraviivainen leffan juoni ei nimittäin ole, vaan siihen on onnistuttu saamaan moniulotteisuutta erityisesti itse Nimonalla ja teemoilla koskien erilaisuutta ja ennakkoluuloja. Oli myöskin hienoa nähdä täysin alleviivaamattomasti esitetty suhde Ballisterin ja Ambrosiuksen välillä. Tämä taitaakin olla aikalailla ensimmäisiä kertoja, kun animaatioissa nähdään seksuaalivähemmistöön kuuluva päähenkilö. 

Tiivistettynä Nimona on todella viihdyttävä animaatio, josta kaiken ikäiset voivat nauttia. Ihan mitään suosikkia siitä ei minulle muodostunut, mutta enpä panisi pahaksi jos sen joskus uudelleenkin katsoisi. Tarina, hahmot ja teemat ovat loistavia ja onnistuvat herättämään ajatuksia, ja huumoria, jännitystä ja koskettavuuttakin on sopivasti mukana.

Kuvat ja elokuvien tiedot: www.imdb.com